Cubic Club on Porvoossa 1993 perustettu
moottoripyöräkerho.
Sen toimintaperiaatteisiin kuuluu moottoripyöräilyharrastuksen
edistäminen sekä harrastukseen liittyvän tieto-taidon
ja osaamisen kehittäminen. Pääosin kerhon toiminta
on matkamoottoripyöräilypainoista. Yhteiset isommalla
ja/tai pienemmällä porukalla suoritetut matkat niin
Etelä-Euroopan kuumille hiekkarannoille kuin Pohjois-Norjan
viileille rantakallioille ovat jokavuotisia tapahtumia. Kauden
avaajana toimii yleensä Eestin matka toukokuun alkupuolella.
Cubic Club on Suomen Motoristit SMOTO r.y:n
jäsenjärjestö ja siten jäsenyys Cubic:ssa
on myös jäsenyys SMOTO:ssa. Tätä kautta saa
alennuksia laivamatkoista, Bike-lehdestä, retkeilymaja- ja
leirintäaluemajoituksista jne. Lisätietoa SMOTO:sta
saat osoitteesta http://www.smoto.fi
Matkamoottoripyöräilyn lisäksi
kerho ja kerholaiset kehittävät ajotaitojaan. Ajokauden
avajaisten yhteydessä harjoitellaan moottoripyörän
käsittelyä niin yksin ajettuna kuin kaksi päällä.
Hidasta ja nopeaa pujottelua, jarrutusharjoittelua sekä erilaisia
ratatekniikoita käydään läpi jotta talven
jälkeen olisi tuntuma ajamiseen ja pyörän hallintaan
riittävän hyvä liikennettä varten.
Aika ajoin myös moottoriradoilla harjoitellaan
pyöränhallintaa ja toimintaa nopeuksissa joita liikenteessä
ei voi käyttää. Viikonloppu moottoriradalla opettaa
paljon siitä mitä voi ja mitä ei voi tehdä
jos kovaa ajettaessa eteen tulee yllättävä tilanne.
Ajo radalla myös vähentää tarvetta kokeilla
itseään ja pyörää liikenteessä.
Cubic Clubilla on omat kerhotilat Ölstenissä.
Tärkeimmän jäsenedun
saada touhuta reipashenkisessä motoristiporukassa
lisäksi tarjolla on myös konkreettisia etuja.
Yllä mainittujen SMOTO-etujen lisäksi vain Clubilaisille
on tarjolla alennuksia mm. seuraavista tuotteista, palveluista
ja tarvikkeista. Lisätietoja löytyy jäsensivuilta
ja niitä voi myös kysellä mm. hallituksen jäseniltä.
Alennukset ovat tarjolla voimassa olevaa jäsenkorttia
vastaan.
- Pennzoil mp-öljyt ja ketjurasvat kerhohintaan
- Porvoon Pyörätalo tarjoaa 25%
alennuksen Abus-lukoista
- Snellman Motorsport tarjoaa alennuksia tarvikkeista ja varusteista.
Muistakin voi neuvotella
- Aurinkolaseista -25 % ja muistakin optikkotuotteista
voi neuvotella
- Moottoripyörien rengastyöt
- Työkaluista ja hydraulisista osista
Muista tuotteista ja mm. vakuutuseduista käydään
neuvotteluja. Lisäksi kannattaa huomioida ajoharjoitteluun
ja opetukseen liittyvät edut.
Alkuun
| Liittymismaksu |
10€ |
|
Jäsenen vuosimaksu (pyörällinen)
|
40 €
|
|
- toinen perheenjäsen
|
20 €
|
|
- seuraavat jäsenet
|
ilmainen
|
|
Nuorisojäsen (alle 16 v.)
|
ilmainen
|
|
Pyörätön jäsen 1)
|
20 €
|
|
Hallinkäyttömaksut (sis. yhden pyörän)
|
|
- Vuosimaksu (sis. säilytys, pesu,
ropaus, oleskelu)
|
190 € |
| - Vuosimaksu (sis. pesu, ropaus, oleskelu) |
100 € |
| - Jäsenen tai perheenjäsenen seuraavat pyörät
2) |
95 € / vuosi |
| - Avainpantti (saa takaisin, vain vuosimaksun maksaneille) |
20 € |
| |
|
| Kertamaksut (ei vuosimaksua maksaneet) |
|
| - pesu (sis. pesuaineet) |
5 € / krt |
| - huolto ja korjaus |
5 € / pv |
| |
|
| Muut maksut |
|
| - sauna |
ilmainen |
| - hallin vuokra jäsenen yks. tilaisuuksiin |
30€ / krt (pv) |
| - hallin vuokra
ei-jäsenen yks. tilaisuuksiin 3) |
50€ / krt (pv) |
1) Vain vanha, väliaikaisesti pyörästä luopunut
jäsen.
2) Perheenjäseniksi lasketaan samassa taloudessa asuvat henkilöt,
jotka ovat myös rekisteriin merkittyjä pyörän haltijoita, 3. tai
useampi pyörä vain kerhon hallituksen luvalla.
3) Jonkun jäsenen läsnäolo kuitenkin vaaditaan
koko tilaisuuden ajaksi
Muiden kulkuvälineiden kuin moottoripyörien
säilytys vain hallituksen luvalla.