Uutiset‎ > ‎

Torstaista ajelupäivä

lähettänyt Cubic Club Porvoo 3.5.2010 klo 23.19   [ 4.5.2010 klo 5.40 päivitetty ]
Nyt kun ajokausi on pyörähtänyt kunnolla käyntiin on pohdittu ja keskusteltu siitä että maanantain kerhoillat voisi enemmän pyhittää pyörien rassailuun, turhaan turinaan ja yhteiseen oleskeluun. Ja nostaa koeajaksi torstai päiväksi jolloin tehdään yhteisiä ajolenkkejä. Maanantait ovat tietysti kerhomme ohjelmistossa edelleenkin pääroolissa, ja tietysti maanantaisinkin voi yhteisille lenkeille lähteä, pienemmässä mitassa vain.

Syitä moiseen kokeiluun on tietysti monia. Yhteinen oleskelu ja rassailu on itsessään jo mukavaa puuhaa, ja näin sille jää myös aikaa. Maanantaisin suurin osa kohteista jonne voisi ajella kaffelle on valitettavasti kiinni. Torstaille osuu myös Suvirannan kokoontumiset Turengissa, jossa voisi joku kerta poiketa isommallakin porukalla. Torstai olisi siis painottunut selvästi pidempiä lenkkejä ajatellen, kuten ehdotetuista kohteista voi aavistella.

Jotta tuolloin torstaina oikeasti ehtisi myös reilumman lenkin ajaa ilman että menee turhan myöhäiseksi paluu, voisi starttiajaksi ottaa klo 18, eli paikalle jo vähän ennen. Jos matkaamme jonnekin pidemmälle, kuten Suvirantaan tai Tampereelle, aikaistetaan lähtöä tästäkin (tekstarilla tulee ilmoitusta).

Säävaraus, ei jatkuvassa sateessa ajaminen ole pyöräilyä parhaimmillaan. Pienet ripsimiset eivät haitanne.

Kohteita joissa saatamme poiketa (lisää kirjaillaan vinkkien perusteella)

http://www.cafechillin.com (Koskenkylä)
http://www.moottorikahvila.fi/ (Paippinen)
http://www.suviranta.net/ (Turenki)
Huuvarin sumppi (Huuvari)
http://www.susikoski.fi/ (Anjalankosken lähellä)
http://www.ruukinmylly.fi/ (Ruotsinpyhtää)
Hanx (Riihimäki, Mäntsälä)
http://www.automuseo.com/index.php (Vehoniemi, Kangasala)
http://www.munkkikahvila.net/?page=4 (Tampere, poikkeus tiistaina)



Comments