Naistenajot la 12.6. - päivitetty

Post date: 2.6.2010 6:54:08

Hei tytöt!!

Taas on kesä koittanut ja suurimmalla osalla teistä on jo pyörä liikenteessä. Jos ei vielä ole niin nyt on korkea aika ottaa se naftaliinista ja lähteä hakemaan taas ajotuntumaa.

Parhaiten kauden aloittaa osallistumalla ohjattuun ajoharjoitteluun. Siihen on taas mahdollisuus LA 12.6.2010 alk klo 10.00

Eli Cubic Club ry järjestää jälleen perinteisen "naistenajon". Päivä jolloin pääsee karistamaan talven aikana kertyneen "ruosteen" tai jos on ensimmäinen kausi, niin oppimaan tärkeitä niksejä ja ajotekniikkaa hyvien kouluttajien avustuksella.

Päivä alkaa klo 10.00 kerholla, Ölstensissä

Siitä lähdemme harjoitteleemaan ajotekniikkaa (luultavasti) Tanssisaaren parkkipaikalle.

Otamme riittävästi aikaa näille harjoitteluille jotta jokaisella on mahdollisuus tarvittaessa saada henkilökohtaista opastusta.

Kun on hartiat ja pulssi laskenut normaaliin ja ajo alkaa sujumaan, suuntaamme maantieosuudelle. Suurin osa ajetaan asvaltilla mutta koukkaamme myös jonkun lyhyen, hyväkuntoisen soratien kautta missä perehdymme soralla-ajon saloihin.

Ajolenkin aikana poikkeamme myös syömässä jossain.

Päivän jälkeen kokoonnumme hallille missä käymme läpi päivittäiset tarkastukset ja mitä pieniä huoltotoimenpiteitä voi itse tehdä moottoripyörään. Mahdollisia matkoja varten annamme myös pakkausvinkkejä.

Loppukahvit ja yhteenveto

Päivä päättyy n klo 15.30

Päivän hinnaksi kertyy n 30 €, CC:n jäsenille hieman vähemmän (Hinta saattaa muuttua, ilmoitan lähemmin). Hintaan sisältyy aamiainen kerholla ja koulutus.

Muista tankata pyörä täyteen ennen kuin tulet ja ottaa mukaan käteistä, maksua sekä ruokailua varten.

Taskuun voi myös ottaa vaikka suklaa patukka jos on "tankkauksen tarvetta ennen ruokailiua.

Juotavaa hoidamme kerhon puolesta tekniikkaradalle.

Sitovat ilmoittautumiset minulle viimeistään to 10.6.2010

Vain ensimmäiset 10 ladyä mahtuu mukaan joten kipinkapin ilmoittautumaan!

Sähköpostilla: malinbjorkman@hotmail.com tai teksitviestillä numeroon 0400-459195

Jos laitat s-postia niin muista ilmoittaa puhelinnumerosi ja jos puhelimitse, ilmoita s-posti osoitteesi.

TERVETULOA viettämään mukava ajopäivä ja tapaamaan sielunsiskoja!

Malin