RUOSTEENPOISTO LA 4.5. KLO 11

Post date: 28.4.2013 16:47:48

Jälleen on aika notkistaa ruostuneita ajoniveliä. Eli on aika jälleen perinteisen ruosteenpoisto-ajoharjoittelun. Ohjelmassa on klassisia harjoitteita hitaissa vauhdeissa ja tietysti jarrutuksia. Juuri niitä osa-alueita jotka ovat vähän ongelmallisia, varsinkin näin talven jäljiltä.

Aloitamme 11 aikaan, ja paikka on myös perinteinen Amiston piha (Perämiehentie). Harjoitus on ilmainen ja avoin (pienin kapasiteettivarauksin) myös kerhoon kuulumattomille, eli kaverit mukaan.

Emme tällä kertaa pidä välissä lounastaukoa, vaan järjestämme grillimakkaraa ja muuta välitankattavaa kahvin kera. Niistä voisi varautua jonkun ropon kirstuun kilauttamaan. Myös huussimahdollisuus on tänä vuonna tarkoitus saada aikaiseksi.

Itse harjoitus loppuu joskus iltapäivällä, kolmen, neljän aikoihin, jonka jälkeen lähdemme jonkinlaiselle ajolenkille, hieman säästä riippuen. Ja ei haittaa vaikka pääsisit vähän myöhemminkin paikalle. Aina se on eteenpäin.

Myös tänä vuonna järjestämme naisille erikseen suunnatun ajoharjoittelun (la 25.5.), siitä tiedotellaan sitten enempi.

Kuvan lähde: www.atoy.fi